Laitaoikeiston viikkokatsaus #14
07.04-14.04.2024 viikolla laitaoikeiston aktivismissa oli pääosin hiljaista, paitsi että Sinimustaliikkeen puheenjohtaja aloitti polemiikin arvostellen verkon kryptofasisteja. Tämä aiheutti kuohuntaa suurimmassa laitaoikeistolaisessa verkkofoorumissa Hommafoorumissa, jota tässä uutiskirjeessä ei ole ennen seurattu, koska sen relevanssi on pienentynyt viime vuosina. Tämän lisäksi Venäjä-mielinen Reformi-studio yrittää saada koronadenialismin takaisin otsikoihin.
Pahoittelut ettei uutiskirjettä ole julkaistu viimeiset kaksi viikkoa. Olin Baltian reissussa pääsiaisestä lähtien ja unohdin edellisessä uutiskirjeessä mainita tämän.
Uutiskirjeessä mainitaan Tuukka Kuru, Hommaforum, Ossi Tiihonen, Elon Musk, Active Club Finland, National Socialist Network, Tasmanian Forth, Blokkimedia, Tiina Keskimäki, Panu Huuhtanen, Mika Vauhkala
07.04.2024
Tuukka Kuru ja Hommafoorum
Fasistisen Sinimustaliikkeen puheenjohtaja Tuukka Kuru arvostelee somepalvelu X:ässä vanhempia kryptofasisteja edellisenä lauantaina, joita hän kutsuu ”nimimerkkioikeistoksi” ja joilla on ”vakaa usko siihen, että jossain yhteiskunnallisessa kehitysvaiheessa "suomalaiset saavat lopulta tarpeekseen" ja tekevät täysin itsenäisesti suuren joukon poliittisesti epäkorrekteja yhteiskunnallisia uudistuksia ilman minkäänlaista keskusjohtoa.” Lopussa Kuru antaa ”oikean” ratkaisun, joka ei ole fasismin piilottaminen julkisesti ja verkossa, vaan avoimuus ja suora katutoiminta: ”Ainoa todellista muutosta pitkällä aikavälillä aikaansaava joukko on poliittisesti järjestäytynyt fyysinen yhteisö, jonka jäsenet ovat samaan aikaan aatetovereita, ystäviä ja joskus myös perheenjäseniä, ja joka pyrkii aktiivisesti jalostamaan yksittäisistä seikkailijoista suuremman kansallismielisen liikkeen vastuullisia jäseniä. Kyseinen muutos vaatii jäseniltään sen tosiasian hyväksymistä, ettei mikään jumalallinen väliintulo tule pelastamaan maatamme tai kansaamme, vaan se työ pitää tehdä omin pienin kätösin. Ihan itse. “
Linkki: https://twitter.com/tuukka_kuru/status/1776327148149616934
Tämä Kurun arvostelu päättyi laitaoikeistolaiseen Hommafoorumiin, jolla on kytköksiä Suomen Sisuun ja Perussuomalaisiin. Hommafoorumissa alettiinkin kiistellä siitä pitäisikö fasistien olla avoimia vai ei? Hommafoorumin relevanssi laitaoikeistolaisessa kentässä on merkittävästi vähentynyt sen 2000- ja 2010-luvun huippuvuosilta, mutta keskustelu äärioikeistolaisten mielipiteitten naamioimisesta, paljastaa tutkija Pirro Andrean kuvaaman ilmiön, missä rajat eri laitaoikeistolaisten suuntausten ja ryhmien välillä eivät ole selviä, vaan päällekkäisiä ja jatkuvasti muuttuvia1.
Ensimmäisessä Hommafoorumin kommentissa ollaan samaa mieltä Kurun kanssa avoimuudesta, mutta eri mieltä sen kanssa, että kutsuttaisiin itseään fasisteiksi, sen sijaan annetaan myönteiseksi käyttäytymismalliksi entinen jääkiekkoilija Teemu Selänne ja historioitsija sekä perussuomalainen kansanedustaja Teemu Keskisarja: ”Kyllä, kaapista on lopulta tultava ulos. Mutta ei sillä tavalla kuin vaikka Toni Jalonen teki, lapsellisen avomielisesti töksäyttäen "olen fasisti."
Teemu Selänne ja Teemu Keskisarja olisivat esimerkkejä maltillisemmasta ulostulo-tyylistä (vaikka he saattavatkin tuntua monista militanteista aika pliisuilta esimerkeiltä). Tunnetut ja pidetyt hahmot ovat alkaneet ilmaista nuivanoloisia mielipiteitä sillä tavalla etteivät normot heti säikähdä pois “
Keskisarja on kiinnostava esimerkki, koska Keskisarja avoimesti uskoo äärioikeistolaiseen väestönvaihto-salaliittoteoriaan, eikä peittele kytköksiään radikaalioikeistolaiseen Suomen Sisu -jäjestöön, jonka propagandalehti Sarastuksen päätoimittaja on rikostutkinnassa, koska lehti julkaisi artikkelin pohtien etnisen puhdistuksen teknistä toteutusta.
Toinen Hommafoorumin käyttäjä käytännössä lainaa Hanna Arendtin teoriaa totalitarismista, jonka mukaan totalitarismin vetovoima piilee yksilön halussa, kadottaa itsensä massoihin, jonka kautta hän voi tuntea itsensä voimaantuneeksi: ”Kurun logiikka ("nimimerkkien takana pöhisevät kansallismieliset" eivät tule julki) tökkii sikäli, että kaikki poliittiset liikkeet perustuvat lopulta pieneen eliittiin, joka vetää massat mukanaan ja antavat anonymiteetin suojan massoille. Ihmisluonne nyt vaan on sellainen, että koviakin asioita voidaan kannattaa mutta anonyymisti koska omassa elämässä voi olla liikaa menetettävää toimiakseen julkisesti. “
Samalla kuitenkin vastustetaan ajatusta avoimesta fasismista: “Kuru on selvästikin ajatteleva mies, mutta jos hän olisi halunnut laajempaa kannatusta, radikaalimmat ajatukset kannattaisi pitää omana tietona eikä ajaa puolue välittömästi nurkkaan jo nimivalinnalla, saatikka, että julkaistaan jyrkkä puolueohjelma ja käytetään lähes fasistista retoriikkaa puoluejohdon toimesta.”
Yksi käyttäjä peräti siteraa Perussuomalaisten entistä puheenjohtajaa ja nykyistä eduskunnan puhemiestä Jussi Halla-ahoa, jonka blogin vieraskirjasta Hommafoorum alunperin syntyi. Huomatkaa miten epäironisesti Halla-ahoa kuvataan ”mestariksi”, jonka neuvot poliittisesta taktikoinnista ovat relevantteja äärioikeistolle sekä paljastaa, että Hommafoorumissa juutalaisten pitäminen ”ongelmana” koetaan normaalina mielipiteenä: ”Itse Mestari on asiasta kirjoittanut: ei ole järkeä laittaa puolueohjelmaan ja ajettavaan politiikkaan epäolennaisia asioita jotka kuitenkin jakavat äänestäjiä voimakkaasti. Mitä helvettiä joku "palestiina" kuuluu Suomen Kansallismielisille? Moni kansallismielinen tuntee kylläkin alueen historian ja näin ollen tuskin fanittaa paleja, ei vaikka myöskin J [juutalaisongelma] ongelma tunnistettaisiin.”
Neljäs käyttäjä vastustaa ajatusta avoimesta fasistisuudesta, sillä vaaralla että joutuu sosiaalisesti eritetyksi: ”Paskan marjat! Kuru on erittäin väärässä! 1. Tuollaiset kommentit eivät lisää SML:n suosiota lainkaan. Ne ainoastaan uituttavat niitä, joilla on elämässään muutakin prioriteetteja kuin tuhota työuransa astumalla ulos poliittisesta kaapista. 2. Siinä menee samalla kavereita ja yhteyksiä sukulaisiin. Nimittäin: 80% suomalaisista ei äänestä kansallismielisiä, koska uskovat Vale-YLEn propagandaa, jossa todistetaan, että kansallismieliset ovat Suomen pahin uhka, vaarallisia äärikoistolaisia. 3. Antifa on todellinen fyysinen uhka monissa länsimaissa jo nyt. Uhriksi ilmoittautuminen ei edistäisi kansallismielisen etuja. Kuru on ilmeisesti lukenut liikaa Petersonia, joka syvävihaa anonyymejä sydämensä kyllyydestä, käyttäen heistä tällaisia adjektiiveja: - scoulder: konna / lurjus / roisto - fiend: piru / paholainen / demoni. Sitten kun 66%+ suomalaisista äänestää kansallismielisiä puoleueita, eivätkä n33g3rimielisiä ja sosialistisia liittovaltiopuolueita kuten nyt, niin sitten puhutaan asiasta uudelleen. Ainoastaan poliitikoksi aikovan tai tarpeeksi rikkaan kannattaa nykyoloissa julkisuudessa ilmoittautua kansallismieliseksi.”
Viides käyttäjä kannattaa Kurun ideaa ja julistaa vastustavansa demokratiaa ja juutalaisia: ”Tämän takia demokratia onkin huono vitsi eikä tule sen paremmaksi tulevaisuudessakaan. […] Tässä mielessä sinimustat ovat fiksuja, siis tässä asiassa. Juutalaisten suhteen he ovat oikeassa, koska - kuten Paavali sanoo - he ovat evankeliumin vihollisia olleet siitä asti kun torjuivat Messiaan. Harmi että sinimustilta usein puuttuu tasapainottava elementti. Se että näkee ongelman, ei tarkoita, että pystyy ratkaisemaan sen. Mutta on se parempi kuin teeskennellä ettei ongelmaa ole, syystä että siten tekemällä saa etuja itselleen tai puolueelleen. “
Nämä poiminnat vahvistavat omaa vuonna 2021 julkaistua tutkimusta, jossa Hommaforumin viestintää analysoitiin. Foorumi ei edusta pelkästään kansallismielisyyttä ja maahanmuuttovastaisuutta, vaan se on turvallinen alusta myös äärioikeistolaisille käyttäjille, jotka avoimesti keskustelevat poliittisesta strategiasta. Samalla nämä poiminnat todistavat, että keskuudessamme on ihmisiä, jotka naamioivat äärimielipiteensä päästääkseen valtaan.
08.04.2024
Ossi Tiihonen
Radikaalioikeistolaisen salaliittoteoriapuolieen Vapauden liiton puheenjohtaja Ossi Tiihonen ottaa kantaa Brasilian korkeimman oikeuden määräykseen X:n sulkea tiettyjä tilejä sen alustalta, yhdistämällä etelä-amerikkalaisen sisäpoliittisen asian, itse asiassa USA:n presidentti Bidenin salajuoneksi X:n äärioikeistolaista omistajaa Elon Muskia vastaan:
”Koko homma Brasiliassa saattaa olla Bideen hallinnon masinoimaa. ”
Linkki: https://twitter.com/OssiTiihonen/status/1777340593439391992
Tiihosen ja tämän uudelleentwiittaaman Travisin näkemykset Brasilian tilanteesta ovat aivan väärässä. Brasiliassa tällä hetkellä tutkitaan 08.01.2023 tapahtunutta äärioikeistolaista vallankaappausyritystä ja suljettavat tilit todennäköisesti kuuluvat tähän rikostutkintaan. Jo vuona 2022 Brasilian vaaleissa todettiin Twitterin olevan täynä tilejä, jotka jakoivat maan vaaleista disinfoa, jonka pyrkimys oli pitää sen aikainan presidentti Bolsonaro vallassa. Oikeutus seuraavan vuoden vallankaappausyritykseen olikin valheellinen väittämä, että vaalit varastettiin. Brasiliassa on myös voimassa lainsäädäntö, joka kieltää väkivaltapropagandan levittämisen, mikä on aiheuttanut sen, että Brasilian hallitus on uhannut X:ää sakoilla, jos se ei poista mm koulusurmia glorifikoivia tilejä.
Brasilian paikallismediassa on raportoutu, että Muskin riita Brasilian hallituksen kanssa, eivät perustu sananvapauskäsitysten yhteentörmäykseen, vaan Muskin kytköksiin äärioikeistolaisen Bolsonaroon, joka hiljattain julkaisi videon ylistäen Muskia ”Vapauden legendaksi”.
Tämä on yksi monista dokumentoiduista esimerkeistä, miten Ossi Tiihosen kaltaiset laitaoikeistolaiset aktivistit kuluttavat niin paljon disinfoa, että heidän poliittiset analyysit ovat kokonaan irrallaan todellisuudesta. Tiihosen yritykset yhdistää Biden Brasilian sisäpoliittiseen tilanteeseen, eivät kantautuneet kauas. Suomalaisia ei oikein kiinnosta mitä tapahtuu Etelä-Amerikassa. Argentiinan radikaalioikeistolaisen preidentti Javier Mileinkin hallinnosta twiittaaminenkin on pysähtynyt.
Active Club Finland
Uusnatsiryhmä Active Club Finland julkaisi virallisessa Telegram-kanavassa australialaisen uusnatsiryhmän National Socialist Networkin (NSN) Tasmanian osaston Tasman Forhin propagandaa. NSN tuli tunnetuksi viime vuonna, kun se osallistui australian alkuperäiskansojen oukeuksien laajennusta vastustavaan mielenosoitukseen ja uhkaili väkivallalla retkeilijöitä, jotka todistivat heidän kokoustaan kansallispuistossa. Ryhmän jäseniä on myös joutunut rikossyytteisiin vandalismista ja viharikosten harjoittamisesta.
Tämä osoittaa, että Suomen aktiiviklubit ovat tiiviisti yhteyksissä kaikkien maitten uusnatsiryhmien kanssa.
10.04.2024
Ossi Tiihonen
Ossi Tiihonen uudelleentwiittaa äärioikeistolaista mellakointia kannattavaa ja Qanon-liikkeeseen kuuluvaa Blokkimedia-tiliä, joka jakoi Natsi-Saksan ministerin ja tuomitun sotarikollisen Hermann Göring sitaatin, jossa tämä sanoo sodan olevain vain mahdollista, huijaamalla kansan. Meemin tarkoitus on kehystää Venäjän esittämä sotilaallinen uhka valheelliseksi.
12.04.2023
Tiina Keskimäki
Juutalaisvastaisen Reformi -studion toimittaja ja aluevaltuutettu sekä entinen putinistisen VKK (Valta kuuluu Kristukselle) puolueen jäsen julkaisi kuvan, jossa hänen liikekumppaninsa, etnonationalistiksi itseään kutsuta juutalaisvastainen aktivisti Panu Huuhtanen haastattelee koronadenialistien Me Kansalaiset Ry:n hallituksen puheenjohtaja Mika Vauhkala. 2021 Vahkaka haastoi oikeuteen Fazer Ravintolat Oy:ta ja Suomen valtion syrjinnästä ja ihmisoikeuksiensa rikkomisesta, koska hän ei päässyt kahvilaan ilman koronapassia. Keskimäki kirjoitti kuvan saatteeksi: ”#ReformiStudio sai @MikaVauhkala:n oikeudenkäynnin äänitallenteet. Julkaisemme ne tänään #ensisoitto:na @YouTube kanavallamme ja pääsette kommentoimaan chattiin.”
Linkki: https://twitter.com/TiinaKeskimki/status/1778747847254438346
Vaikka koronapandemia on ohi, se ei estä Reformi-studiota tuottamasta aiheeseen liittyvää propagandaa. Samalla kuva osoittaa kenen kanssa Vauhkala haluaa assosioitua. Sen lisäksi, että Huuhtanen on avoimesti juutalaisvastainen etnonationalisti, joka on sanonut pitävänsä ”white power ajattelusta”, hän on tehnyt yhteistyötä kielletyn natsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kanssa.
Loppuviitteet
1Pirro, Andrea L P (2023). Far right: The significance of an umbrella concept. Nations and Nationalism. 29(1), 101–112. DOI: 10.1111/nana.12860, s 102